RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Esityslista 22.09.2026/Asianro 109
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Kaavaotteet (pdf 4.39 mb) |
Jussi-Seppälän hirviseurue ry:n metsästysvuokrasopimus
Kaupunkikehityslautakunta 22.9.2026
1281/10.00.02/2026
Erinäisillä Mänttä-Vilppulan kaupungin alueilla, vuosina 2016-2021 ja 2021-2026, Jussi-Seppälän hirviseurue ry on vuokrannut metsästystä varten maata Mänttä-Vilppulan kaupungilta. Edellinen vuokrakausi umpeutui keväällä 2026, ja vuokralainen on toivonut jatkoa sopimukselle.
Metsästysvuokrasopimuksen määräalue on pinta-alaltaan yhteensä noin 72,4 hehtaaria, sijaiten karttaliitteen mukaisilla alueilla ja kiinteistöillä. Edellisiin metsästysvuokrasopimuksiin erona on 15 hehtaarin kokoisen Hietalan alueen vuokraus muiden aikaisemminkin vuokrattujen maa-alueiden lisäksi.
Kyseisellä Hietalan alueella on oikeus metsästää hirvieläimiä. Muilla päätökseen liittyvillä kiinteistöillä on ainoastaan haavoittuneen hirvieläimen noutaminen ja lopettaminen sallittua.
Metsästämisessä on noudatettava metsästyslainsäädäntöä.
Vuotuinen metsästysvuokra on yhteensä 72,69 €, joka on sidottu elinkustannusindeksiin sisältäen arvonlisäveron 25,5 %. Kaupunki laskuttaa vuokran, ja se on maksettava elokuun loppuun mennessä. Molemminpuolinen irtisanomisaika on kuusi (6) kuukautta.
Toimivalta: Hallintosääntö 26. 2. 14 §: Kaupunkikehityslautakunta päättää metsästystä, kalastusta ja riistanhoitoa koskevista asioista kaupungin omistamilla maa- ja vesialueilla.
Valmistelu ja lisätiedot:
maankäyttöinsinööri Kasper Kovanen
kasper.kovanen(at)taidekaupunki.fi, puh. 044 797 2012
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Jari Ihainen
Päätösesitys
Kaupunkikehityslautakunta päättää vuokrata Jussi-Seppälän hirviseurue ry:lle noin 72,4 hehtaarin kokoisen alueen metsästystä varten, liitteenä olevan metsästysvuokrasopimuksen mukaisesti:
1. Sopimuskausi on 1.9.2026-31.3.2032 (5,5 vuotta), molemminpuolinen irtisanomisaika on kuusi (6) kuukautta.
2. Perusvuokra on 72,69 €/v, sisältäen alv:n 25,5 %, ja se sidotaan elinkustannusindeksiin.
3. Hyväksyä liitteenä olevan metsästysvuokrasopimuksen.
Päätös