RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 26
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Työllistämisen rekrytointilisä
Kaupunginhallitus 09.02.2026
169/14.00.01/2025
Mänttä-Vilppulan kaupunki on myöntänyt työllistämisen kuntalisää 1.1.2016 alkaen kaupunginhallituksen päätöksen 23.11.2015 § 287 mukaisesti. Edellisen kerran kaupunginhallitus päätti työllistämisen kuntalisästä 10.3.2025 § 69.
Vuonna 2025 työllistämisen kuntalisää myönnettiin yhteensä kuudelle työnantajalle. Heistä kaksi työllisti nuoren vastavalmistuneen. Kolme kuntalisää saanutta työsuhdetta oli toistaiseksi voimassaolevia. Kuntalisää maksettiin yhteensä 11 600 €.
Koska kunnissa maksettavat kuntalisät voivat perustua useisin syihin, esimerkiksi lasten kotihoidon tukemiseen, työllistämisen kuntalisälle esitetään kuvaavampaa nimeä Rekrytointilisä.
Nuorten työmarkkinatilanne on vaikea myös Mänttä-Vilppulassa, joten valtionavustuksena työllisyysalueille myönnettävästä nuorten työllistymissetelistä huolimatta esitetään Taidekaupungin rekrytointituen maksamista myös nuorille. Rekrytointukea ja työllistymisseteliä ei myönnetä samaan aikaan. Vastavalmistuneiden nuorten voi olla haastavaa saada ensimmäinen työpaikkansa. Työllistymisseteli edellyttää vastavalmistuneilta 6 kk työttömyyttä, peruskoulun oppimäärän suorittaneilta 3 kk työttömyyttä. Meidän rekrytointituessamme ei työttömyydenkestoa ole määritetty.
Työstä työhön on helpompi siirtyä kuin työttömyydestä työhön. Emme enää tavoittele yksinomaan pitkäaikaistyöttömien työllistymistä vaan myös sitä, ettei työttömyys koskaan pitkittyisi.
Talousarvioon on varattu 26 000 € määräraha rekrytointilisään. Työllisyyspalvelupäällikölle on hallintosäännössä annettu oikeus tehdä työllistämisen kuntalisää koskevia päätöksiä.
Työllistämisen rekrytointilisä tukee Mänttä-Vilppulan kaupunkistrategian tavoitetta Yritysmyönteinen ajattelutapa; rekrytointilisällä tavoitellaan
työllistämisen kynnyksen madaltamista. Rekrytointilisä on Taidekaupungin kädenojennus työnantajille. Monipuoliset palvelut, elinvoimaiset yritykset ja sitoutuneet työntekijät ovat tärkeitä kaupunkimme elinvoimatekijöitä. Työnantajien toiveen mukaisesti rekrytointilisä haetaan sähköisesti kaupungin verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella.
Valmistelu ja lisätiedot:
Työllisyyspalvelupäällikkö Vuokko Hjelt
vuokko.hjelt@taidekaupunki.fi puh. 044 058 9457
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. nimetä työllistämisen kuntalisän rekrytointilisäksi; ja
2. hyväksyä rekrytointilisän perusteet ja käytännöt liitteen mukaisesti.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |