Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mänttä-Vilppulan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 29


 

Yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijoiden määrääminen europarlamenttivaaleissa 2024

 

Keskusvaalilautakunta 29.04.2024 § 29  

1463/00.00.00/2023  

 

Vaalilain 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa ja kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

 

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä. Oikeusministeriön kirjeen mukaan kelpoisuuteen vaikuttava ehdokkuus tarkoittaa ehdokkuutta missä tahansa kunnassa.

 

Vaalitoimitsijan tehtäviin kuuluu mm. ottaa vastaan ennakkoäänestyksiä ja huolehtia muutoinkin ennakkoäänestyksen kulusta, valvoa järjestystä ennakkoäänestyspaikalla sekä huolehtia ennakkoäänestysasiakirjoista ja ennakkoäänestyspaikasta.

 

Oikeusministeriön kirjeen mukaan vaalitoimitsijaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen. Kunnan on myös syytä ylläpitää vaalitoimitsijan tehtävän houkuttelevuutta esimerkiksi varmistamalla, että tehtävästä maksettava korvaus vastaa tehtävän vaativuutta. Mänttä-Vilppulassa kaupungin henkilöstöön kuuluvien vaalitoimitsijoiden työtunnit on korvattu vapaina. Muille on maksetaan 12,74 euron ja 1.6.2024 alkaen 13,03 euron suuruista tuntipalkkaa.    

 

Valmistelu ja lisätiedot:

hallintosihteeri Päivi Pöyhölä

paivi.poyhola@taidekaupunki.fi, 044 728 8252

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta nimeää yleisen ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat vuoden 2024 europarlamenttivaaleihin seuraavasti:
Aalto Leena, Ahola Jaana, Alhonen Tarja, Hellekoski Pirjo, Hämäläinen Outi, Jokijärvi Marika, Kaunisto Marjo, Korpela Raija, Lipsonen Kaisa, Majamäki Anna-Kaisa, Mattsson Helena, Mäkinen Marjo, Mäkinen Ronja, Männistö Sari, Suvinen Leea, Soininen-Constantinou Eija, Tukia Timo ja Uotila Raija.

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja oikeutetaan tarvittaessa määräämään vaalitoimitsijoita mainittujen vaalitoimitsijoiden lisäksi.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.