Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mänttä-Vilppulan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 134



 

Esi- ja perusopetuksen sekä valmistavan opetuksen opetussuunnitelmien muutokset

 

Sivistyslautakunta 14.06.2022 § 65 

 

 

Opetushallitus on täsmentänyt useita opetussuunnitelmien perusteita ja määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

 

Täsmennykset perustuvat muutoksiin, jotka on tehty perusopetuslakiin, lakiin ammatillisesta koulutuksesta, lukiolakiin ja lakiin tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta. 

 

Lait edellyttävät jatkossa, että lapsen ja nuoren etu otetaan ensisijaisesti huomioon aina, kun opetusta tai koulutusta suunnitellaan, järjestetään tai siitä päätetään.

 

Muutokset tulevat voimaan 1.8.2022. Esi- ja perusopetuksen sekä lukio koulutuksen järjestäjien on päivitettävä paikalliset opetussuunnitelmat siten, että ne vastaavat annettuja määräyksiä ja ovat käytössä elokuun alkuun mennessä.

Tiukan aikataulun takia Opetushallituksesta on selvitetty mahdollisuutta täydentää muutokset paikalliseen opetussuunnitelmaan vasta elokuussa. Opetushallitukselta saadun vastauksen mukaan perusteissa ei ole mitään sellaista, mitä jo laki ei määräisi. Ja koska lain mukaan on toimittava, riittää, että Mänttä-Vilppulan henkilöstö, oppilaat ja huoltajat ovat tietoisia muutoksista. Paikallisen opetussuunnitelman muutoksen voimme OPH:n mukaan päivittää sen mukaan, miten se sivistyslautakunnan kokoontumisen ja ennen kaikkea osallistamisen kannalta onnistuu. Muutokset on kuitenkin tehtävä mahdollisimman pian.

Valmistelu ja lisätiedot:

sivistysjohtaja Juhani Tolonen

juhani.tolonen(at)taidekaupunki.fi, p. 050 5168 854

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juhani Tolonen

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta merkitsee asian tiedoksi ja pyytää sivistystoimen johtoryhmää valmistelemaan esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen paikallisiin opetussuunnitelmiin tehtävät muutokset seuraavaan sivistyslautakunnan kokoukseen mennessä.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Sivistyslautakunta 13.12.2022 § 134  

733/12.00.01/2022  

 

Esi- ja perusopetuksen ja valmistavan opetuksen opetussuunnitelmien muutokset on valmisteltu sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi. Kaikkien koulujen osalta on mahdollistettu henkilöstön, huoltajien, oppilaskuntien ja nuorisovaltuuston kuuleminen ennen lautakuntakäsittelyä. Lukion opetussuunnitelmien muutosten osalta asia tuodaan lautakuntaan tammikuussa. Lukion osalta muutokset on jo tehty mutta kuuleminen on vielä kesken.

 

Valmistelu ja lisätiedot:

erityisopettaja koordinaattori Sanna-Riina Vuorenmaa

sanna-riina.vuorenmaa(at)taidekaupunki.fi, p. 0440968736

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juhani Tolonen

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta hyväksyy esi- ja perusopetuksen ja valmistavan opetuksen opetussuunnitelmien muutokset liitteiden mukaan.

 

Asian käsittely kokouksessa:

Kokouksessa kuultiin erityisopettaja koordinaattori Sanna-Riina Vuorenmaata, sekä nuorisovaltuuston edustaja Miikka Kytömäkeä.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.