RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 259
Kaupunginvaltuuston kokouksen täytäntöönpano
Kaupunginhallitus 26.10.2026 § 259
873/00.01.02/2026
Kaupunginvaltuuston kokous pidetty 28.9.2026.
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96 §:ssä on todettu valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta seuraavaa: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Toimivalta Hallintosääntö 24 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää todeta, että Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston kokouksen 28.9.2026 päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä ole lainvastaisia. Kun valtuusto ei ole niitä tehdessään ylittänyt toimivaltaansa, kaupunginhallitus päättää hyväksyä valtuuston päätökset täytäntöönpantavaksi niiden saatua lainvoiman.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.