RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 253
Valtuustoaloite / Hallintosäännön avaaminen ja tasapainoisen päätöksenteon vahvistaminen
Kaupunginvaltuusto 28.9.2026 § 46
Valtuutettu Sari Riihonen luki Lasse Anttilan, Anna-Kaisa Pietiläisen, Matti Kivilahden, Katriina Kivimäen, Janne Peltolan, Annika Niemi-Liikamaan, Sari Päivärinnan, Arto Pirttilahden, Jari Mäkisen Sari Riihosen ja Virpi Sipparin allekirjoittaman valtuustoaloitteen, joka kuului seuraavasti:
Hallintosäännön avaaminen ja tasapainoisen päätöksenteon vahvistaminen
Mänttä-Vilppulan kaupungissa käynnistyneet yhteistoimintaneuvottelut ovat merkitttävä muutosvaihe kaupungin toiminnassa. Muutostilanteissa on tärkeää tarkastella myös kaupungin johtamisrakennetta, päätöksenteon toimivaltasuhteita sekä vallan ja vastuun tasapainoa. Talouden tasapainotuksen ja muutostilanteiden aikana tulee kuitenkin huolehtia myös henkilöstön jaksamisesta ja työn kuormituksesta.
Muuttuvassa toimintaympäristössä on perusteltua arviooida, ovatko nykyiset toimivaltamääräykset tarkoituksenmukaisia ja muodostavatko ne riittävän selkeän ja ketterän päätöksentekorakentaan sekä asianmukaiset valvonta- ja vastuumekanismit. Johtamisen sujuvoittamiseksi ja matalamman organisaatiorakenteen edistämiseksi on tarkoituksenmukaista siirtää hallinnollista vastuuta ja toimivaltaa enemmän toimialueiden johtajille.
Nykyisellään hallintojohtajan toimenkuva on erittäin laaja ka kuormittava, mikä voi hidastaa operatiivista päätöksentekoa ja prosesseja. Toimialajohtajilla ja heidän alaisillaan on paras asiantuntemus oman alansa arjesta ja tarpeista.
Vastuun jakaminen keventäsi hallinnon taakkaa, suoraviivaistaisi päätöksentekoa ja lisäisi toimialojen itsenäsitä vastuunottoa. Samalla hallintojohtajan resurssia voitaiisin suunnata vahvemmin strategiseen johtamiseen ja tukitoimintoihin.
Esityksemme tavoitteena on varmistaa, että kaupungin johtamisessa on riittävästi selkeyttä, vastuunjakoa ja toimivia vastapainoja.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme. että
Mänttä-Vilppulan kaupunki käynnistää hallintosäännön arvioinnein ja tuo valtuustolle esityksen hallintosäännön mahdollisisita muutostarpeista.
Arvioinnissa tulee tarkastella hallintojohtajan toimenkuvaa ja vastuualueita. Aloitteen tarkoituksena on selvittää ja toteuttaa tarvittavat organisaatiomuutokset, joilla hallintojohtajan nykyistä operatiivista vastuuta ja toimivaltaa jaetaan ja siirretään toimialueiden johtajille ja heidän alaisilleen päätöksenteon sujuvoittamiseksii ja organisaation tehostamiseksi.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 26.10.2026 § 253
1321/00.01.01/2026
Hallintosäännön 121 §:n mukaan valtuustoaloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallitukseen valmisteltavaksi. Kaupunginhallituksen tulee ottaa aloite käsittelyyn viivytyksettä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää ohjata valtuustoaloitteen konsernipalveluiden valmisteltavaksi.
Käsittely kokouksessa Jussi Jatkola esitti Marika Ala-Herttualan ja Arto Lehtisen kannattamana, että valtuustoaloite ei anna aihetta toimenpiteisiin eikä sitä ohjata valmisteluun.
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka ovat Jussi Jatkolan esittämän sekä Marika Ala-Herttualan ja Arto Lehtisen kannattaman esityksen kannalla, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. Äänestystapaesitys hyväksyttiin.
Äänestys suoritettiin. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 4 JAA-ääntä ( Sari Riihonen, Piia Koivunen, Anna-Kaisa Pietiläinen ja Virpi Sippari), ja 5 EI-ääntä ( Marika Ala-Herttuala, Arto Lampinen, Jussi Jatkola, Jari Kytömäki ja Arto Lehtinen). Tyhjiä ääniä ei annettu.
Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus päätti äänin 5/4, että valtuustoaloite ei anna aihetta toimenpiteisiin eikä sitä ohjata valmisteluun.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että se toteaa, että valtuustoaloite ei anna aihetta toimenpiteisiin ja aloite on loppuunkäsitelty.