RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 252
Valtuustoaloite / Eri lautakuntien viranhaltijoiden valintaprosessien yhdenmukaistaminen
Kaupunginvaltuusto 28.9.2026 § 45
Valtuutettu Virpi Sippari luki valtuustoaloitteen, jonka ovat allekirjoittaneet Lasse Anttila, Juha Hakanen Katriina Kivimäki, Piia Koivunen, Arto Lampinen, Annika Niemi-Liikamaa, Janne Peltola, Arto Pirttilahti, Anna-Kaisa Pietiläinen, Virpi Sippari, Leea Sultani, Jari Mäkinen, Sari Päivärinta ja Sari Riihonen.
Valtuustoaloite kuuluu seuraavasti:
VALTUUSTOALOITE
Eri lautakuntien viranhaltijoiden valintaprosessien yhdenmukaistaminen
Kunnan tai kaupungin ylimpien viranhaltijoiden ja keskeisten asiantuntijoiden rekrytoinnit ovat merkittäviä päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle kunnan tulevaisuuteen, talouteen ja palveluiden laatuun. Tällä hetkellä eri lautakuntien (sivistyslautakunta, kaupunkikehityslautakunta) hallintosäännön määrittelemät viranhaltijoiden valintaprosessit vaihtelevat merkittävästi.
Valintaprosessien hajanaisuus voi johtaa tilanteisiin, joissa hakijoiden yhdenvertainen kohtelu, prosessien läpinäkyvyys ja rekrytointien laadunvarmistus eivät toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Julkisen hallinnon rekrytoinnelita vaaditaan avoimuutta, ammattimaisuutta ja puolueettomuutta. Yhdenmukaiset, selkeät ja läpinäkyvät pelisäännöt varmistavat sen, että:
1. kunta saa parhaat mahdolliset osaajat tehtäviinsä.
2. Hakijoiden oikeusturva ja tasa-puolinen kohtelu toteutuvat.
3. Päätöksenteko on sujuvaa ja ennakoitavaa.
4. Kunnan työnantajakuva vahvistuu ammattimaisen rekrytointiprosessin ansioista.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että
Mänttä-Vilppulan kaupunki käynnistää valmistelun hallintosäännön eri lautakuntien ja toimialojen viranhaltijoiden valintaprosessien yhdenmukaistamiseksi ja.
Valmistelussa tulee luoda yhtenäinen rekrytointiohjeistus tai päivittää hallintosääntöä siten, että siinä määritellään selkeästi ja yhteneväisesti kummankin lautakunnan viranhaltijoiden rekrytointiprosessi, sekä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden rooli haastatteluryhmissä sekä soveltuvuusarvioiden käyttämisen periaatteet.
Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Päätös
Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 26.10.2026 § 252
1314/01.00.02/2026
Hallintosäännön 121 §:n mukaan valtuustoaloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallitukseen valmisteltavaksi. Kaupunginhallituksen tulee ottaa aloite käsittelyyn viivytyksettä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää ohjata valtuustoaloitteen konsernipalveluiden valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.