RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 251
Itsenäisyyspäivän juhla 6.12.2026
Sivistys- ja kulttuurilautakunta 7.10.2026 § 139
Itsenäinen Suomi täyttää 109 vuotta 6.12.2026. Tänä vuonna kaupungin kaikille avoin itsenäisyyspäivän juhlistaminen on suunniteltu järjestettäväksi Savosenmäen koulussa 6.12.2026 klo 14 alkaen. Juhlallisuuksien ohjelma tarkentuu loka-marraskuun aikana. Ohjelmasta ilmoitetaan paikallislehdessä sekä kaupungin eri verkkosivustoilla.
Juhlapäivää järjestetään kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen, seurakunnan, reserviläis- ja lionsjärjestöjen, partiolaisten sekä paikallisten esiintyjien tärkeällä yhteistyöllä.
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelukset tapahtuvat klo 10 Vilppulan kirkossa, klo 13 Mäntän siunauskappelissa ja klo 13 Pohjaslahden kirkossa. Jumalanpalvelusten jälkeen tapahtuvat seppeleiden laskut sankarihaudoille ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille yhdessä seurakunnan ja reserviläisten kanssa.
Aiemman käytännön mukaisesti juhlapäivään toivotaan edustamaan kaksi (2) luottamushenkilöä: kaupunginhallituksen nimeämä edustaja ja sivistys- ja kulttuurilautakunnan nimeämä edustaja. Nimetyt edustajat osallistuvat seppeleenlaskutilaisuuksiin Vilppulassa ja Mäntässä sekä itsenäisyyspäivän juhlaan.
Valmistelu ja lisätiedot:
kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Eeva Saarinen
eeva.saarinen(at)taidekaupunki.fi, p. 044 0979 221
Toimivalta Hallintosääntö 23§
Esittelijä Sivistysjohtaja Kari Tolonen
Päätösesitys
Sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää
1. nimetä yhden (1) edustajan ja varahenkilön Vilppulan kirkolla järjestettävään seppeleenlaskuun ja osallistumaan Savosenmäen koululla tapahtuvaan itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen
2. esittää kaupunginhallitusta nimeämään yhden (1) edustajan ja varahenkilön Mäntän siunauskappelilla järjestettävään seppeleenlaskuun ja osallistumaan Savosenmäen koululla tapahtuvaan itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen
3. merkitä tiedoksi, että Pohjaslahden itsenäisyyspäivän tilaisuudet järjestetään seurakunnan ja kyläyhdistyksen yhteisesti sopimalla tavalla.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti nimetä itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin edustajakseen Jyrki Innanmaan ja hänen varahenkilökseen Matti Kivilahden.
Kaupunginhallitus 26.10.2026 § 251
1328/00.04.02/2026
Toimivalta Hallintosääntö 24 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää nimetä yhden (1) edustajan ja varahenkilön Mäntän siunauskappelilla järjestettävään seppeleenlaskuun ja osallistumaan Savosenmäen koululla tapahtuvaan itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti valita Mäntän siunauskappelin seppeleenlaskuun ja Savosenmäen koulun itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen edustajaksi Marika Ala-Herttualan ja varaedustajaksi Arto Pirttilahden.