RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 54
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talouden tasapainottamisohjelman laatimisen käynnistäminen
Kaupunginhallitus 09.03.2026 § 54
821/02.02.02/2026
Mänttä-Vilppulan kaupungilla on ollut kahden edellisen valtuustokauden aikana kaksi valtuustotasoisesti hyväksyttyä talouden tasapainotusohjelmaa koskien vuosia 2018–2021 ja 2023–2026. Tämän lisäksi, koska vuosien 2018–2021 tasapainottamisohjelma ei ollut toteutunut riittävällä tasolla, tasapainottamistoimina kaupunki käynnisti yhteistoimintaneuvottelut kaupunginhallituksen päätöksellä 9.12.2019 § 314. Neuvotteluiden tavoitteena oli 2 000 000 euron rakenteellinen kustannusten vähentämistarve. Näistä toimenpiteistä suurin osa kohdistui vuoteen 2021. Jälkeenpäin tarkasteltuna vuosien 2018-2021 ja yhteistoimintaneuvotteluissa päätetyissä vuoden 2020-2021 lisäsäästöissä ei päästy tavoitteeseen ja toimenpiteet ovat olleet osittain riittämättömiä tai jääneet toteuttamatta muuttuneen toimintaympäristön myötä.
Vuosien 2023–2026 tasapainottamisohjelman säästötavoite oli 5,6 miljoonaa euroa ja tavoitteena oli ennen kaikkea kattaa taseeseen kertynyt alijäämä, jota vuoden 2021 tilinpäätöksen valmistuessa keväällä 2022 oli -1 070 543,08 euroa. Vuoden 2022 tilinpäätöksessä alijäämää taseessa oli kertyneenä jo -1 975 926,08 euroa. Alijäämä muodostui pitkälti sote-erien kiistanalaisista korjauksista edellisille tilikausille (Justiina Ateriapalvelut Oy:n laskutus) sekä toiminnan aiheuttamista kuluista, mitkä olivat liian suuret tuloihin nähden. Tasapainotusohjelman 2023-2026 aikana talouden tavoitteisiin on päästy, alijäämät katettiin vuoden 2023 tilinpäätöksessä ja kaupunki tekee kolmatta vuotta peräkkäin ylijäämäisen tuloksen, minkä myötä taseeseen kertynyt ylijäämä tulee tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen olemaan 6,1 miljoonaa euroa.
Vuoden 2026 talousarvio laadittiin niukasti ylijäämäisenä 69.590 euroa. Merkittävin muutos tasapainotuskaudella 2023-2026 on kaupungin tulorahoituksessa ollut valtionosuuksien merkittävä pieneneminen sote-uudistuksen rahoitusmuutosten myötä. Kaupungin verotulot ovat kuitenkin kehittyneet hyvin ja sote-kiinteistöistä tullut vuokratulorahoitus on kompensoinut valtionosuuksien kutistumista. Vuoden 2026 talousarviossa verotulojen hyvä toteutuma näkyy erityisesti valtionosuuksiin kuuluvassa erässä ”Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus”. Hyvien vuosien (2022-2023) yritysverotulojen myötä Mänttä-Vilppulan kaupungin valtionosuustulot kääntyivät negatiiviseksi ja valtionosuuksien määrä talousarvioon arvioitiin olevan -586 670 euroa. Tammikuun päätökset korjasivat tätä vielä alemmaksi ja valtionosuudet vuodelle 2026 ovat -638 167 euroa.
Verotulot talousarvioon oli ennakoita Kuntaliiton veroennustekehikon mukaisesti ja verotuloja budjetoitiin 27,4 miljoonaa euroa. Uusi ennuste helmikuulta osoittaa kuitenkin merkittävää muutosta kaupungin verotuloennusteeseen vuodelle 2026. Yhteisöjen verotulot (yritysverot) laskevat 1,8 miljoonaa euroa ja kokonaisuuteen muut erät myös huomioiden verotuloennuste on 2,4 miljoonaa euroa pienempi budjetoidusta. Näin merkittävä lasku verotuloennusteessa pienentää huomattavasti kaupungin kassavaroja ja vaarantaa tänä vuonna, niin kuin jatkossakin, kassanriittävyyden.
Kaupungin tilanne talouden osalta on vakaampi kuin vuonna 2022 taseeseen kertyneen ylijäämäpuskurin myötä, mutta näin merkittävän tulorahoitusmuutoksen myötä kaupungin tulee huolehtia siitä, että se sopeuttaa talouttaan ennakoivasti ja myös etupainotteisesti. Ilman sopeutustoimenpiteitä kassanriittävyyttä ei voida taata. Kaupungin avustusten varassa ovat myös kaupungin tytäryhtiöistä Koskelantalot Oy, Mäntän Jääareena Oy ja MW-Kehitys Oy, joten kaupungin tulovajeella on vaikutus myös konsernitasoisesti.
Kuntalain 110§ ohjaa kunnan talousarvion laatimisesta ja talouden suunnittelusta seuraavasti:
- Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
- Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä.
- Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä.
- Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Kuntien tapa tarkastella säästöjä ja laatia erillisiä talousarvion ylittäviä säästöohjelmia tai -toimenpiteitä ovat talouden tasapainottamisohjelmat. Lain mukaan yksilöity talouden tasapainoon tähtäävä ohjelma tulee laatia ehdottomasti, jos taseessa on kattamatonta alijäämää. Hyvä talouden suunnittelu ja ennakoiva taloussuunnittelu ovat kuitenkin perusteena talouden tasapainotusohjelman laatimiselle myös ennen kuin taseen alijäämät realisoituvat.
Valmistelu ja lisätiedot:
Talousjohtaja Hanna-Maija Oksanen,
hanna-maija.oksanen(at)taidekaupnki.fi, puh. 044 728 8651
Toimivalta Hallintosääntö §24
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. Käynnistää talouden tasapainotusohjelman laatimisen vuosille 2027-2030. Tasapainotusohjelma tehdään etupainotteisesti ja säästötoimenpiteitä osoitetaan jo vuodelle 2026 huomioiden kaupungin rahoituspohjan muutos
2. Tasapainotusohjelman säästötavoite on löytää 2,5-3 miljoonan euron säästöt vuodessa, ja koko ohjelman aikana 8 miljoonaa euroa
3. Valtuuttaa johtoryhmän toimimaan talouden tasapainotusohjelmaa valmistelevana työryhmänä
4. Käynnistää taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuvat yhteistoimintaneuvottelut, jotka kohdistuvat kaupungin koko henkilöstöön. Kaupunginhallitus nimeää tarvittaessa edustajansa neuvotteluihin.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Kaupunginhallituksen edustajiksi yhteistoimintaneuvotteluihin nimettiin Virpi Sippari ja Arto Lehtinen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |