RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 74
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Isänpäiväkunniamerkkiesitykset vuodelle 2026
Kaupunginhallitus 09.03.2026 § 74
908/01.02.03/2026
Kaupunginhallitus nimesi kunniamerkkitoimikunnan toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029 päätöksellään 4.8.2025 § 225. Päätösvalmistelussa todetaan, että kunniamerkkitoimikunnan tehtävänä on valmistella kaupungin esityksiä muun muassa itsenäisyyspäivänä ja äitienpäivänä myönnettävien kunniamerkkien hakemiseen sekä mahdollisien Kuntaliiton ansio- ja kunniamerkkien hakemiseen. Ennen virallisen esityksen tekemistä tulee sopivalla tavalla varmistua siitä, että ehdokas ottaa merkin vastaan.
Lupa- ja valvontavirasto pyytää 16.3.2026 mennessä ehdotukset vuoden 2026 isänpäiväkunniamerkkien saajiksi. Ehdotuksen voivat tehdä kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä palkittavan biologiset ja ei-biologiset lapset.
Viime vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa valtiollinen kunniamerkki ansioituneille isille; kunniamerkin sai 48 henkilöä. Kunniamerkki on Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein.
Isänpäivänä jaettavat kunniamerkit myönnetään henkilöille, jotka ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä. Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on, että palkittavat isät edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä. Esimerkillisen kasvatustyön sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisen lisäksi kunniamerkin perusteluna voi olla laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä. Ammatissaan kasvattajana toimivalle kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä.
Kaupungin lisäksi omat lapset voivat tehdä kunniamerkkiehdotuksen. Silloin siihen tulee sisältyä vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka tuntevat hyvin kyseessä olevan perheen. Jos isänpäiväkunniamerkkiä ehdotetaan muulle kuin biologiselle isälle, esim. kasvatti-, sijais- tai tukiperheen isälle, ehdotukselle olisi lisäksi eduksi puoltokirje perheen hyvin tuntevalta, perheessä asuneelta lapselta. Myös muut omaiset, tuttavat ja naapurit voivat olla aloitteellisia kunniamerkkiehdotusten osalta, mutta tällöin ehdotuksen tekijänä tulee olla viranomainen, järjestö tai muu yhteisö. Omaisten, tuttavien ja naapureiden tulee siis olla yhteydessä tahoon, joka voisi tehdä ehdotuksen.
Lupa- ja valvontavirasto tekee saamiensa ehdotusten pohjalta sosiaali- ja terveysministeriölle esityksen mitalien saajista, joka tekee edelleen esityksen Ritarikunnille. Tasavallan presidentti luovuttaa Ritarikuntien myöntämät kunniamerkit isänpäivänä 8.11.2026 valtakunnallisessa juhlassa.
Kansalaisten ja yhteisöjen tulee tehdä ehdotuksensa kunniamerkin saajasta Lupa- ja valvontavirastoon. Isänpäiväkunniamerkin hakeminen on maksutonta, kuten ovat myös isille jaettavat mitalit.
Kunniamerkkitoimikunnan esitykset isänpäivän kunniamerkkien saajista toimitetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Valmistelu ja lisätiedot:
Kunniamerkkitoimikunta ja
hallintojohtaja Anitta Hietaniemi
anitta.hietaniemi(at)taidekaupunki.fi, p. 044 097 9202
Toimivalta Hallintosäännön 24 §:n kohdan 1.1. mukaan kaupunginhallitus päättää kaupungin puhevallan käyttämisestä sekä kaupungin eri viranomaisten aloitteiden, esitysten ja lausuntojen toimittamisesta kaupungin ulkopuolisille viranomaisille.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. käsitellä kunniamerkkitoimikunnan esitykset liitteen mukaisesti; ja
2. lupa- ja valvontavirastolle lähetettävistä hakemuksista.
Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |