RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 31
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
| Liite 10 | Kaavoituskatsaus 2026 | |
| Liite 11 | LIITE 1 Tonttitarjonta2026 |
Kaavoituskatsaus 2026
Kaupunkikehityslautakunta 03.02.2026 § 8
Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Katsauksen tarkoituksena on laajentaa kuntalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia kaavoitukseen ja halutessaan saada keskitetysti tietoa siitä, millaiset kaavoitustoimet heitä parhaillaan ja lähitulevaisuudessa koskevat.
Vuoden 2026 tärkeimmät kaavoituskohteet ovat Mäntän tehtaan ja entisen virastotalon tontin kaavamuutokset. Ohjelmaan voi tulla maankäyttösopimusten kautta uusia kaavahankkeita myös kesken kauden.
Mänttä-Vilppulassa kaavoituskatsauksesta tiedotetaan KMV-lehdessä ja katsaus on nähtävillä Taidekaupungin asiointipisteellä sekä Mänttä-Vilppulan kaupungin internet-sivuilla > asuminen ja ympäristö > kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus > vireillä olevat kaavat ja suunnitelmat. Kaavojen etenemistä voi seurata samoilta sivuilta.
Valmistelu ja lisätiedot:
kaupunkisuunnittelupäällikkö Pinja Ahola
pinja.ahola(at)taidekaupunki.fi, puh. 044 035 4320
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Jari Ihainen
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy vuoden 2026 kaavoituskatsauksen ja asettaa sen julkisesti nähtäville. Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.
Käsittely kokouksessa Juha Hakanen esitti, että Kaavoituskatsauksen sivun 12 otsikko Keskeytyksessä olevat yleiskaavat on muutettava Yleiskaavat, joiden kaavaprosessin on päätetty lopettaa.
Keskustelun aikana esittelijä soitti kaupunkisuunnittelupäällikölle, joka osallistui keskusteluun kaijuttimen kautta.
Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko kaupunkisuunnittelupäällikölle antaa valtuus tehdä otsikkoon tekninen korjaus. Koska vastustavia puheenvuroja ei esitetty, puheenjohtaja totesi, että valtuuden antaminen hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti ja kaupunkisuunnittelupäällikkö valtuutettiin tekemään tekninen korjaus Kaavoituskatsauksen sivun 12 otsikkoon.
Kaupunginhallitus 09.02.2026
419/10.02.03/2022
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää, hyväksyä vuoden 2026 kaavoituskatsauksen ja asettaa sen julkisesti nähtäville.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |