RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 193
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vanhusneuvoston jäsenten ja varajäsenten valinta sekä kaupungin edustajien nimeäminen vanhusneuvostoon toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029
Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 193
391/00.00.01/2025
Kuntalain 27§:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja
vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on
asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.
Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Hallintosäännön 13
§:n mukaan kaupungissa on vanhusneuvosto, jonka kokoonpanosta,
asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.
Kuntalain 27 §:n mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus
vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja
seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin,
terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai
päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa
palvelujen kannalta.
Vanhusneuvostosta säädetään myös laissa ikääntyneen väestön
toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista
(”vanhuspalvelulaki”). Lain 11 §:n mukaan vanhusneuvosto on otettava
mukaan ikääntyneen väestön tukemiseksi laadittavan suunnitelman (§ 5)
valmisteluun ja palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin (§ 6).
Kuntalaissa vanhusneuvoston kokoonpanosta ja valinnasta ei säädetä
yksityiskohtaisemmin, vaan ne voidaan määritellä paikallisten olosuhteiden
mukaisesti. Kaupunginhallitus on hyväksynyt vanhusneuvoston
toimintasäännön päätöksellään 27.1.2014 § 28. Toimintasäännössä
määrätään vanhusneuvoston tarkoituksesta, tehtävistä, kokoonpanosta ja
toimikaudesta sekä kokouksista.
Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan vanhusneuvostoon kuuluu 8
varsinaista jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen.
Kaupunginhallitus valitsee vanhusneuvostoon Mänttä-Vilppulassa
toimivista rekisteröidyistä eläkeläisjärjestöistä kahdeksan jäsentä ja heille
henkilökohtaiset varajäsenet edustamaan jokaista Mänttä-Vilppulassa
toimivaa eläkeläisjärjestöä näiden esityksen mukaan. Kustakin alueella
toimivasta rekisteröidystä eläkeläisjärjestöstä nimetään edustaja
vanhusneuvostoon järjestöjen keskenään sopimalla tavalla.
Vanhusneuvoston toimintakausi on valtuustokausi.
Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan kaupunginhallitus nimeää
vanhusneuvostoon edustajat sosiaalitoimesta, teknisestä toimesta ja
terveydenhuollosta sekä kaupunginhallituksen edustajan sekä heille
varaedustajat. Lisäksi kaupunginhallitus nimeää vanhusneuvostolle
sihteerin, joka on kaupungin viranhaltija ja hänelle varahenkilön. Sihteerin
tehtävänä on huolehtia kokoussihteerin tehtävien lisäksi vanhusneuvoston
käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta sekä tiedottamisesta
vanhusneuvoston jäsenille ja kuntalaisille ajankohtaisista asioista
yhteistyössä puheenjohtajan kanssa.
Vanhusneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan valinnassa noudatetaan vuorotteluperiaatetta eri
järjestöjen kesken. Vanhusneuvosto kokoontuu vähintään neljä kertaa
vuodessa päättäminään ajankohtina ja tarvittaessa puheenjohtajan
kutsusta.
Mänttä-Vilppulan voimassa olevassa hallintosäännössä ei määrätä
vanhusneuvoston palkkiosta. Kuntaliiton hallintosääntömallissa todetaan,
että kunta voi maksaa kokouspalkkiota myös vaikuttajatoimielinten
jäsenille, kuten vanhusneuvostolle, mutta niistä päättää kunnanhallitus.
Vanhusneuvoston jäsenen kokouspalkkio on ollut aiemmin 50 euroa
tuolloin voimassa olleen hallintosäännön mukaan. Määrä on sama kuin
lautakunnan jäsenen palkkio.
Valtuustokaudella 2021 - 2025 eläkeläisjärjestöt nimesivät
vanhusneuvostoon jäsenet seuraavasti:
- Mänttä-Vilppulan eläkeläiset 2 jäsentä ja 2 varajäsentä
- Eläkeliiton Vilppulan yhdistys 1 jäsen ja 1 varajäsen
- Mäntän Eläkkeensaajat 1 jäsen ja 1 varajäsen
- Vilppulan eläkkeensaajat 1 jäsen ja 1 varajäsen
- Kolhon Eläkkeensaajat 1 jäsen ja 1 varajäsen
- Mänttä-Vilppulan seniorit 2 jäsentä ja 2 varajäsentä
Järjestöjen edustajien ja varaedustajien valinnat jäävät kesäkuussa 2025 aloittavalle kaupunginhallitukselle.
Valmistelu ja lisätiedot:
hallintojohtaja Anitta Hietaniemi
anitta.hietaniemi(at)taidekaupunki.fi, p. 044 097 9202
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. että kaupunginhallitus pyytää yhdistyksiltä ja yhteisöiltä ehdotuksia vanhusneuvoston jäseniksi ja varajäseniksi verkkosivuilla julkaistavalla kuulutuksella ja aikaisempia vanhusneuvostoon jäseniä asettaneille yhdistyksille lähettävillä kirjeillä. Ehdotukset tulee toimittaa 15.8.2025 klo 12.00 mennessä osoitteeseen kaupunki@manttavilppula.fi tai Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus, Seppälän puistotie 15, 35800 Mänttä,
2. nimetä vanhusneuvoston sihteeriksi hyvinvointikoordinaattorin,
3. nimetä teknisen toimen edustajaksi vanhusneuvostoon kaupunkikehitysjohtajan ja todeta, että hänellä on oikeus kutsua tilalleen sijainen teknisestä toimesta, mikäli on estynyt osallistumaan kokoukseen,
4. nimetä kaupunginhallituksen edustajan ja varaedustajan vanhusneuvostoon,
5. todeta, että vanhusneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kokouskutsun ensimmäiseen kokoukseen antaa vanhusneuvoston sihteeri,
6. päättää, että vanhusneuvoston kokouspalkkio on 50 euroa/ kokous (talouden tasapainotustoimi -20%).
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |