RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 188
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Suunnitelma kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokouspäiviksi syksylle 2025
Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 188
1051/00.01.02/2022
Kaupunginhallituksen kokoukset
Hallintosäännön 128 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kaupunginhallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti maanantaisin alkaen klo 17.00 kaupunginhallituksen kokoushuoneessa.
Kaupunginvaltuuston kokoukset
Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.
Kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään pääsääntöisesti maanantaisin kaupunginvaltuuston istuntosalissa alkaen klo 18.00.
Kokouspäivien valintaan vaikuttaa tilinpäätöksen, talousarvion ja veroprosenttien valmistelun aikataulu.
Valtuustokauden vuoden 2025 syyskauden kokoukset on suunniteltu pidettäväksi seuraavasti:
Kaupunginhallitus | Kaupunginvaltuusto |
4.8.2025 |
|
| 11.8.2025 Valtuustoseminaari |
25.8.2025 |
|
8.9.2025 |
|
| 11.-12.9.2025 Valtuustoseminaari |
| 22.9.2025 |
29.9.2025 |
|
| 6.10.2025 Talousarvioseminaari |
13.10.2025 |
|
| 27.10.2025 |
10.11.2025 |
|
24.11.2025 |
|
| 1.12.2025 |
15.12.2025 |
|
Valmistelu ja lisätiedot:
Hallintojohtaja Anitta Hietaniemi
anitta.hietaniemi(at)taidekaupunki.fi, puh. 040 185 1275
Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää:
1. hyväksyä suunnitelman kaupunginhallituksen kokouspäivistä, joihin se voi tarvittaessa tehdä muutoksia;
2. esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee suunnitelman kaupunginhallituksen syksyn 2025 kokouspäivistä tiedoksi;
3. esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy suunnitelman kaupunginvaltuuston kokouspäivistä syksyllä 2025;
4. esittää, että kaupunginvaltuusto hyväkyy suunnitelman kaupunginvaltuuston seminaaripäivistä syksyllä 2025.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |