Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mänttä-Vilppulan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 99


 

Hankeavustukset koulun kerhotoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen 2024

 

Sivistys- ja kulttuurilautakunta 14.02.2024 § 27 

 

 

Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (628/1998) 47 §:ssä ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014-asiakirjassa määriteltyä perusopetuksen yhteydessä oppilaille järjestettävää kerhotoimintaa. Koulun kerhotoiminta on osa maksutonta perusopetusta ja sitä toteutetaan oppituntien ulkopuolella osana oppilaan koulupäivän kokonaisuutta.

 

Koulun kerhotoiminta rakentaa ja rikastuttaa osaltaan koulun toimintakulttuuria opetussuunnitelman linjausten suuntaisesti vahvistaen yhteisöllisyyttä ja oppilaiden kiinnittymistä kouluun.

 

Kerhotoiminnan järjestämisen periaatteet kirjataan koulun vuosittaiseen lukuvuosisuunnitelmaan. Kerhotoiminnan järjestämis- ja toteuttamistapoja kehitetään, ja oppimisympäristöä muokataan harrastuneisuutta tukevaksi. Koulujen kerhotoiminta on osa lapsille ja nuorille tarjottavaa harrastuskokonaisuutta Mänttä-Vilppulassa.

 

Erityisavustuksen tarkoituksena on monipuolisen ja laadukkaan koulujen kerhotoiminnan tukeminen. Rahoitus on tarkoitettu pääsääntöisesti vuosiluokille 3.-9.

 

Hankeavustusta myönnetään enintään 70 % hankkeen kokonaismenoista, joten hankkeen omarahoitusosuus on vähintään 30 %. Avustuksen hakuaika on 1.2. - 14.3.2024. Avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy 31.12.2025.

 

Valmistelu ja lisätiedot:

erityisopettaja koordinaattori Sanna-Riina Vuorenmaa

sanna-riina.vuorenmaa(at)taidekaupunki.fi, p. 044 096 8736

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juhani Tolonen

 

Päätösesitys Sivistys- ja kulttuurilautakunta valtuuttaa erityisopettaja koordinaattori Sanna-Riina Vuorenmaan hakemaan hankeavustusta koulun kerhotoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen 2024 yhteistyössä perusopetuksen henkilöstön kanssa.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Sivistys- ja kulttuurilautakunta 12.06.2024 § 99  

1816/00.01.05/2024  

 

Opetushallitus on päättänyt myöntää valtionavustusta hankkeelle 10/170/2024 Taidekaupungin kerhotoiminnan kehittäminen 2024-2025.

 

Opetushallitus asetti haettavaksi 1.2.-21.3.2024 hankeavustuksen koulun kerhotoiminnan tukemiseen. Hakemuksia saapui kaikkiaan 197 kpl. Haetun avustuksen määrä oli noin 4,5 miljoonaa euroa. Avustusta myönnettiin 197 hankkeelle, yhteensä 2,9 miljoonaa euroa.

 

Opetushallitus myöntää avustusta hankkeelle 8 750 €. Hankkeelle hyväksytyt kokonaisnettomenot ovat yhteensä 12 500 €. Valtionavustusprosentti on 70 %, jolloin kaupungin omarahoitusosuus on 3 750 €.

 

Avustuksen viimeinen käyttöpäivä on 31.12.2025. Avustuksen käytöstä, toteutuksesta ja tuloksista tulee tehdä Opetushallitukselle loppuselvitys 31.3.2026 mennessä.

 

Valmistelu ja lisätiedot:

erityisopettaja koordinaattori Sanna-Riina Vuorenmaa

sanna-riina.vuorenmaa(at)taidekaupunki.fi, p. 044 096 8736

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juhani Tolonen

 

Päätösesitys Sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää merkitä avustuspäätöksen tiedoksi ja hyväksyä avustukseen liittyvän omarahoitusosuuden.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.