Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mänttä-Vilppulan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantta-vilppulad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 159



 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle 1.1.-31.12.2024

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 159  

1995/01.04.02.00/2024  

 

Työterveyshuoltolain 3 luvun 11 §:n mukaan työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jon­ka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olo­suh­tei­siin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet ottaen huomioon mitä 1, 4 ja 12 §:ssä säädetään.

 

Työnantajan on järjestettävä vähintään ennaltaehkäisevä työterveyshuolto työntekijöilleen. Lisäksi työnantaja voi halutessaan järjestää sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluita. Työterveyshuoltopalvelujen tulisi olla järjestetty työntekijöille tasapuolisesti. 

 

Työterveyshuolto on työnantajan, työntekijöiden ja työterveyshuollon suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain tavoitteen toteuttamiseksi. Työterveyshuolto on työterveyden asiantuntija, jonka tehtävänä on yhdessä työpaikkojen kanssa huolehtia henkilöstön työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisestä ja työturvallisuudesta. Työterveyshuollon toimintaa ohjaa työterveyshuoltolaki sekä hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet. 

Työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jonka työnantaja ja työterveyshuollon palveluntuottaja ovat laatineet yhteistyössä. Toimintasuunnitelma sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä aiheutuvat toimenpiteet. Toimintasuunnitelman suunnittelujakso on tavallisimmin 1–5 vuotta. Suunnitelma tarkistetaan vuosittain ja sitä päivitetään tarvittaessa. Työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa kuvataan mm.

  • työterveyshuollon yleiset tavoitteet
  • toiminnan sisältö ja laajuus korvausluokittain
  • työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet
  • työterveyshuollon tehtävät (työpaikkaselvitykset, terveystarkastukset, tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus, työterveyshuollon lisäksi järjestetty sairaanhoito)
  • työterveyshuollon pääasiallinen palveluntuottaja sekä nimetyt ammattihenkilöt ja asiantuntijat
  • toiminnan seuranta ja arviointi
  • yhteistyö esim. työsuojelun, muun terveydenhuollon ja kuntoutuksen kanssa

Mänttä-Vilppulan kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelma on käsitelty työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa 21.5.2024. Yhteistyöryhmä esitti lausunnossaan, että työntekijän oikeus myös sairaanhoidollisiin työterveyshuollon palveluihin tulisi olla käytettävissä siitä lähtien kun oikeus sairauspoissaolon ajalta maksettavasta palkasta alkaa (60 pv/14 pv). Lisäksi yhteistyöryhmä toi esille tarpeen lisätä työntekijäryhmiä, joille punkkirokotus on tarpeen (2 hlöä).

 

 Valmistelu ja lisätiedot:

hallintojohtaja Anitta Hietaniemi

anitta.hietaniemi(at)taidekaupunki.fi, p. 044 097 9202

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Anne Heusala

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä työterveyshuollon vuosisopimuksen ajalle 1.1.-31.12.2024; ja
2. määrää hallintojohtajan tekemään tarvittaessa sopimukseen teknisluontoisia korjauksia ja allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.